Vanhat ikkunat kestävät entisöityinä ja huollettuina jopa satoja vuosia

Vanhat ikkunat ovat erittäin kestäviä, jos niiden huoltoa ei laiminlyödä. Uusien ikkunoiden oheen liitetään usein huurtumattomuus, mutta vanhojen ikkunoiden huurtumisen syy ei useinkaan ole vanhoissa ikkunoissa, vaan talon ilmanvaihto ei ole kunnossa.

Entisöidyn ikkunan säännöllinen huolto ei ole työlästä ja vaikeaa, vaan se on helppo tehdä esimerkiksi ikkunanpesun yhteydessä.

Uudet huoltovapaina markkinoidut ikkunat tarkoittavat yleensä, että niitä ei voida huoltaa ollenkaan. Eli niiden elinkaaren loputtua on vaihto uusiin aina ainoa mahdollisuus. Sensijaan vanhat ikkunat ovat helposti huollettavissa silloin kun vanhaa ikkunaa korjataan tai on korjattu perinteisin menetelmiin eli pellavaöljymaaleja käyttäen. Huoltoväli on noin 2-10 vuotta sääolosuhteista ja ilmansuunnasta riippuen.

Maalipinta voidaan huoltaa keitetyllä pellavaöljyllä tai siihen tarkoitetulla pellavaöljyvahalla. Huolto ei tarkoita eikä vaadi maalin kaapimista tai muita vaativia ja aikaavieviä toimenpiteitä, vaan huoltotyö voidaan hyvin suorittaa esimerkiksi ikkunanpesun yhteydessä.

Vanhan talon ikkunoiden huollon pitäisi olla yhtä päivänselvää kuin auton huolto. Huollamme autojamme ainakin kerran vuodessa, jospa kantaisimme samaa huolta taloistamme ja ikkunoistamme.

Vanhat ikkunat ovat olleet paikallaan jo pitkään, jopa ilman huoltoa; tämä on jo alunperin merkki hyvästä laadusta ja takuusta.

Vanhojen ikkunoiden säästäminen on sekä eko- että kulttuuriteko: hiilijalanjälki on jo alkujaan pieni, ja ikkunat ovat tärkeä osa vanhan talosi ulkonäköä ja henkeä. Kannattaa siis tarkastella taloasi ja sen silmiksi kutsuttuja ikkunoita!

 
 
 
Kirjaudu sisään