Ohut profiili ja vanha lasi luovat tunnelmaa

Vanha ikkunaprofiili on usein ohut ja rajaa valoaukkoa mahdollisimman vähän. Näin valoa pääsee sisälle enemmän verrattuna vastaavankokoiseen nykyaikaiseen ikkunaan, jossa tyypillisesti käytetään leveämpää ja raskaampaa puiteprofiilia.

Vanhat, kunnossa olevat ikkunat myös eristävät ääntä hyvin. Lisäksi vanhojen ikkunoiden valurautaiset, niklatut, messinkiset tai kromatut helat ovat kauniita ja laadukkaita. Myös ne entisöidään osana toimivaa ja kaunista vanhaa ikkunaa.

Kaikki pienet yksityiskohdat yhdessä luovat aidon, uniikin ja ennen kaikkea juuri kyseiseen taloon sopivan tunnelman.

Vanha lasi on kaunista

Vanha puhallettu tai vedetty lasi on elävää, valo peilautuu niistä kauniisti. Oikean aikakauden lasit kuuluvat oikean aikakauden ikkunoihin, vanha lasi on säilyttämisen arvoista. Käsityönä tehty lasi on ehtyvä kulttuurivarasto, sitä ei saa enää kohtuuhintaan mistään. Vanhan lasin luoma tunnelma on ainutlaatuista.

Entisöinnissä on kiinnitettävä huomiota myös valittuun materiaaliin ja pintakäsittelyn yksityiskohtiin, koska esimerkiksi puitteen profilointi vanhassa puuikkunassa ilmentää osaltaan rakennuksen edustamaa aikakautta ja vaikuttaa oleellisesti koko rakennuksen ulkonäköön.

Etsi sinua lähellä oleva ikkunaentisöinnin ammattilainen: www.ikkunaentisoijat.fi/yritykset


 
 
 
Kirjaudu sisään